Nuoruusikäisten huostaanotot ja sijoitukset ovat lisääntyneet maassamme voimakkaasti. Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolella sijoitettuna 16 059 lasta ja nuorta. Kasvua oli edellisestä vuodesta 285 lapsella ja nuorella. Karuista luvuista huolimatta perhehoitoa ei ole juuri käytetty hoitomuotona nuorten sijoituksissa. Pääsääntöisenä sijoituspaikkana ovat olleet nuorten laitokset tai ammatilliset yksityiset perhekodit. -
- Huostaanoton jälkeen lapset saavat paremman avun sijaisperheeseen sijoittamisesta, mutta silti lapsista yli puolet sijoitettiin laitoksiin.
Päivi Lipponen on huolestunut Helsingin synkästä tilanteesta. Vuonna 2007 Helsingissä huostaan otettiin 2449 lasta ja nuorta, joista 1400 laitoshuoltoon ja vain 935 perhehoitoon. Perheitä on tuettava ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Lapsille on saatava perhehoito.
- Tilannetta pahentaa se, että Tampereen alueen ja Etelä-Pirkanmaan sosiaalityöntekijät arvioivat, että noin puolet lasten huostaanotoista tehdään liian myöhään.
- Sosiaalityöntekijät arvioivat lapsen huostaanoton taustalla esiintyvän usein vanhempien jaksamattomuutta (95% tapauksista) sekä riittämätöntä vanhemmuutta (88%). Myös vanhempien mielenterveysongelmat olivat työntekijöiden arvioiden mukaan yleisiä (60 %). Vanhempien päihteiden väärinkäyttöä arvioitiin esiintyvän noin puolessa tapauksista.
"Toteutuuko lapsen etu huostaanotossa?" – keskustelutilaisuus 19.2.2009 klo 17.00 Eduskunnan kansalaisinfossa.
|
|||
